Perinteisen tyylin murtomaasuksien on voitava täyttää kaksi vastakkaista vaatimusta. Toisaalta suksen on liu'uttava nopeasti ja vaivattomasti eteenpäin. Toisaalta suksen on pidettävä hyvin potkun aikana ja mäkiä kiivetessä. Suksen kaarevuuden ja kantavuuden on sovittava hiihtäjän painoon.

Perinteisen tyylin pitoalue on hiihtokengän kannan lähistöllä noin 30 - 70 cm eteenpäin. Alueen pituus vaihtelee maaston, lumen ja suksen kantavuuden sekä hiihtäjän kunnon ja tekniikan mukaan.

Ihanteellisessa tapauksessa ainoastaan suksen luistopinnat koskettavat lumeen suksen liu'un aikana. Luistovoide minimoi liukukitkan. Jotta suksi ei potkun aikana liukuisi taaksepäin eikä jarruttaisi liu'un aikana, pitovoiteen lepokitkan on oltava mahdollisimman suuri ja liukukitkan mahdollisimman pieni.

Potkun alkaessa suksi on paikallaan, ja hiihtäjän paino siirtyy pitoalueen päälle. Tällöin pitovoide ( purkkivoide tai liisteri ) tarttuu lumeen ja antaa pitoa sukselle. Jos suksessa on niin sanottu pitopohja, pitoalueella on esimerkiksi suomuja tai pitoalue on käsitelty kemiallisesti, pitoaluetta ei saa voidella pitovoiteella. Näissä tapauksissa voidaan hoitoaineiden avulla estää lian ja voidejäänteiden tarttuminen ladusta suksen pitoalueelle.

Luistelutyylissä hiihtäjä potkaisee vauhtia eteenpäin liukuvan suksen reunalla. Tämä asettaa erittäin suuria vaatimuksia luistovoiteelle. Viime vuosina luistelutyylin kilpahiihtäjille kehitettyjä luistovoiteita on parannettu erittäin paljon, ja myös perinteistä tyyliä käyttävät hiihtäjät ovat voineet hyötyä tästä kehityksestä.

ALKUUN    TAKAISIN    SEURAAVA